SenioriPiste- Kiertävä kohtaamispaikka

Vuosi 2018 on 15. toimintavuosi

Rahoitus:  SenioriPiste on toiminut vuodesta 2003 ja sitä on rahoittanut alusta saakka RAY (raha-automaattiyhdistys), nykyinen STEA (sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) Veikkauksen tuotoilla. Taustaorganisaationa on kolmannen sektorin toimija Kivirannan Senioritalo ry (nimi muuttunut keväällä 2018, ennen Alatornion Vanhainkotiyhdistys)  Toimintapaikoissa tehdään yhteistyötä kunkin kyläyhdistyksen/ toimijatahon kanssa.

Vuosina 2003 - 2013 oli eri euromääräisiä projektirahoituksia (ks. yhteenvedot kyseisiltä vuosilta). 2014 alkaen rahoituksena on ollut STEAN:n kohdennettu toiminta-avustus 52 000€/vuosi. SenioriPiste on saanut rahoitusta lisäksi Oskari ja Vappu Yli-Perttulan säätiöltä vuosina 2009, 2010, 2014, 2016 ja 2018. Vuosille 2014-2015 SenioriPiste sai  RAY:n Paikka auki- nuorelle vastavalmistuneelle rahoituksen. 2017 alkaen SenioriPisteelle on palkattu osa-aikaisia työntekijöitä TE-keskuksen palkkatuella.

Tornion kaupunki avustaa toimintaa 3000€/vuosi vuodesta 2014 alkaen.

Toimintaa ollut Torniossa 15 vuotta vuodesta 2003, lisäksi Kemissä vuosina 2006-2009 ja Ylitorniolla vuosina 2011-2015. Ylitornion kunta antoi avustusta toimintaan vuosina 2014 ja 2015 3000€/vuosi.

Osallistujamäärät suuria:  Vuosittain keskimäärin 3300–4000 (430 -550 eri senioria), ikäjakauma 60–95 vuotta, keski-ikä 76 vuotta,  kävijöistä 70 % on naisia ja 30 % miehiä.

Toimintamuotoja ovat SenioriPisteen Kylästä Kylään -kiertueet, SenioriPisteen  tapahtumat, SenioriPisteen ryhmäretket, SenioriPisteen omatoimiryhmät ja SenioriPisteen yksilötoiminta /Etsivä seniorityö (ks. tarkempi sisältökuvaus sivulta SenioriPisteen toiminta 2018). Toimintaa järjestetään Tornion maaseutukylissä ja kaupunkialueella.

Menetelminä käytetään sosiokulttuurisia luovia menetelmiä; itseilmaisu eri tavoin mm. musiikki, tanssi, kirjallisuus, teatteri, taide, liikunta (itselle mielekäs liikuntamuoto), tarinoinnit, muistelut, pelit, leikit, laulu, elämänkerta-, paikallis- ja kyläkulttuuri.

Yhteisö:
Hyvinvointia ei synny ilman osallisuutta ja yhteisöön kuulumista. SenioriPiste on vuosien aikana vakiinnuttanut toimintaansa Torniossa muodostaen yhden ison yhteisön.

 

Lisätietoja:

SenioriPisteen toiminnanjohtaja

Irma Ihalainen-Kemi, 040-840 77 52

senioripiste@gmail.com

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

©2018 Senioripiste - Putteri (MMD Networks Oy)